130
TYÖVÄENTUTKIMUS 2008
Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran kesäseminaari järjestettiin
18.19.8.2008 Kiljavalla. Aiheena oli Työväki ja kokemus. Kuvassa seisomas-
sa Pia Lohikoski ja Matti Hannikainen, istumassa Sami Suodenjoki ja Tapio
Bergholm. Kuva: Kimmo Kestinen. Työväenmuseo Werstas.
Tule mukaan Työväen historian ja perinteen
tutkimuksen seuran järjestämään gradunteki-
jöiden tapaamiseen perjantaina 6. helmikuu-
ta 2009 klo 1018 Helsinkiin Tieteiden talol-
le (Kirkkokatu 6). Ohjelman runkona ovat gra-
duntekijöiden vapaamuotoiset työpaperit, joi-
ta kommentoivat yliopisto-opettajat ja tutki-
jat. Gradut voivat olla esimerkiksi politiikan,
kulttuurintutkimuksen, sosiologian, kansatie-
teen, folkloristiikan, uskontotieteen, historian
tai muun aineen tutkielmia, joiden tutkimus-
kohteena on tavalla tai toisella työväestö, työ-
väenliike tai työelämä.
Ilmoittaudu viimeistään perjantaina 19.
joulukuuta 2008. Liitä ilmoittautumiseesi yh-
teystietosi sekä noin sivun pituinen luonneh-
dinta tutkimuksestasi (aihe, keskeinen tutki-
muskysymys ja aikakausi sekä nykyinen vai-
he). Kerro myös yliopistosi, oppiaineesi ja
gradusi ohjaajan nimi. Ilmoittautumisia ottaa
vastaan Päivi Uljas, paivi.uljas@helsinki.fi,
puh. 044-2901389. Häneltä voit myös kysyä
lisätietoja seminaarista.
Varsinaiset seminaaripaperit lähetetään jär-
jestäjille tammikuun alussa. Paperit julkais-
taan verkossa, josta ne ovat tulostettavissa
graduseminaarin osallistujille.
Tervetuloa esittelemään graduasi, keskus-
telemaan tutkimuksen teosta ja tutustumaan
muihin graduntekijöihin ja tutkijoihin!
Teetkö tai suunnitteletko gradua työväestöstä,
työväenliikkeestä, työstä tai työelämästä?
TYÖVÄEN HISTORIAN JA PERINTEEN TUTKIMUKSEN SEURA